Kirjoittaa vai puhua – keskustelu toukokuussa

Lukuunottamatta lyhyttä taukoa vapun päivänä – Kaivopuisto on yksi keskeisistä vapunvieton näyttämöistä – olen vierailut männyn luona säännöllisesti huhtikuun lopusta kahdestoista toukokuuta saakka. Olen myös äänittänyt keskustelun makaavan männyn kanssa äitien päivänä ja tehnyt siitä pienen videon, joka on nähtävillä täällä, samoin kuin englanninkielisen jakson podiin Puhetta puille eli Talking with Trees, joka on kuunneltavissa täällä. Keskustelun pääaihena oli Eliot Weinbergerin klassikkoteksi “Camera People” (kameraihmiset) joka käsittelee etnografista elokuvaa ja totuuden tai todellisuuden ihannetta. Puhtaaksikirjoitettu teksti on lisätty videon yhteyteen, joten on turha toistaa sitä tässä. Sen sijaan sanon muutaman sanan puulle kirjoittamisen ja puhumisen erosta, kimmokkeena vasta julkaistu teksti “Writing with Trees” (kirjoittaminen puiden kanssa), joka löytyy CARPA 7 konferenssijulkaisusta, täältä. Siinä käytän esimerkkinä yhtä ensimmäisistä puulle (ei kuitenkaan männylle) kirjoittamistani kirjeistä pohtiessani mitä puille kirjoittaminen tarkoittaa. Tänä vuonna olen kuitenkin valinnut männyille puhumisen niille kirjoittamisen sijasta. On verrattain helppoa istua puhumaan, äänittää puhe ja sitten lisätä se ääniraidaksi videoon, verrattuna aiempaan tapaani kirjoittaa kirje käsin, sitten kirjoittaa se puhtaaksi, lukea ja äänittää se, editoida ja lisätä kertojan ääneksi videoon. Toisin kuin kirjoitettu, luettu ja äänitetty kertojaääni puhe on 100% synkronoitu kuvan kanssa, sillä sanon “now I start” (nyt aloitan) kameran vieressä kun aloitan äänittämisen, jotta sekin rekisteröi lauseen ja voin yhdistää kuvan ja äänen myöhemmin, ja “now I stop” (nyt lopetan) kun palaan kameran luokse äänityksen päätteeksi. Nämä “merkit” eivät sisälly videoon eivätkä puhtaaksi kirjoitettuun tekstiin, vaan toimivat teknisinä apuvälineinä. Puhe on tietysti vähemmän hiottua kuin teksti, joka luetaan ja äänitetään ja samalla enemmän reaaliaikaisen performanssin kaltainen. Ääneen puhuminen, improvisoiminen siinä hetkessä, tuottaa toisenlaisia ajatuksia tai ainakin toisenlaisen tyylin kuin niin sanottu automaattikirjoitus, niin ainakin luulisin. Ja männyn puhutteleminen kirjeen välityksellä houkuttelee käyttämään muodollisempaa sävyä kuin puhuessa. Impromptu puhe sisältää epäröintiä, taukoja, korjaamisia ja ehkä häiriöitä, kuten tuulen aiheuttamat hälyäänet. Puhuminen on kuitenkin paljon vaivattomampaa, varsinkin kun puhun englanniksi, jonka sovellus osaa tunnistaa ja muuttaa kirjoitukseksi. Ehkä jotakin silti menetetään ja minun pitäisi varmaan kokeilla kirjoittamista uudestaan tutkiakseni eroja tarkemmin. Julkaistussa tekstissä vihjaan mahdollisuuteen, että kirjeen kirjoittaminen puulle puun luona muuttaa paitsi kirjoittajan suhteen puuhun myös hänen suhteensa kirjoittamiseen.